Keikkaraportti - Raised Fist: Turun Klubi 27.3.2008

Raised Fistin tahti ei ole hiipunut vuosien saatossa.

Viisitoistavuotiasta luulajalaispartiota oli lähdettävä katsomaan maaliskuun lopun takatalvisena torstai-iltana, varsinkin kun Raised Fistin keikan mentävä aukko oli ehtinyt laajentua yleissivistyksessä jo kymmenen vuoden ajan. Aikoinaan Fuel-levyä kuunnellessa ei olisi uskonut että konserttikokemusta täytyy odottaa vuoteen 2008 asti.

Illan ampui käyntiin kotimainen, niin ikään jo pitkään keikkalavoja kiertänyt Abduktio, joka tarjoili setissään vahvalti tavaraa vasta ilmestyneeltä uutuuslätyltään. Alituiseen monipuolistunut anti oli taattua Abduktio-laatua, vaikka livemeiningissä oli havaittavissa lieviä väsymyksen merkkejä. Hyväsoundisen keikan kuunteli silti mielellään ja tunnustusta täytyy antaa etenkin bassotaiteilija Järvisen elävöittäville bassokuvioille.

Klubi oli odotetusti jokseenkin täyteen pakkautunut, kun Raised Fist hinautui laverille. Setti räjähti käyntiin voimalla ja bändin kunnioitettava ikä ei näkynyt live-esiintymisessä tipan vertaa. Lavameininki veti heti ensimmäisestä kappaleesta lähtien vertoja vaikkapa aina energisyydestään kuululle Convergelle, eikä kaloreiden polttelua säästelty.

Vauhdilla etenevän setin aikana kuultiin monia klassikkoja, kuten Pretext , Get this right, Working on wood ja encoren ensimmäisenä kuultu Ignoring the guidelines -levyn avausraita Running man. Vanhan diggailijan mieltä lämmittikin se, että näinkin varttunut bändi jaksaa vetää vielä antaumuksella vuosikausia vanhoja mutta monelle kuulijalle merkityksellisiä biisejä. Moni rykäys toi muistoja mieleen. Tämä teki osaltaan livekokemuksesta antoisan.

Pientä miinusta täytyy antaa spiikkimiehinä toimineille laulaja Alexander ”Alle” Rajkovicille, kitaristi Marco Eroselle ja basisti Andreas Johanssonille siitä, että biisien väliset tauot venähtivät osin höpötysten takia turhan pitkiksi. Tämä toi settiin hieman rikkonaisuutta, mikä söi tiukalta kokonaisuudelta parhaimman terän. Äijät halusivat kaiketi myös vetää kunnolla henkeä biisien välissä.

Toisaalta monet välispiikit olivat varsin hauskaa kuultavaa. Mieltä ilahdutti se, että bändin jäsenistä ainakin Rajkovic ja Eronen osaavat yllättävän mukavasti myös suomen kieltä. Äijien suomiaksentista tuntui kuuluvan selvästi läpi lupsakka Tornionjokilaakson murre, mikä antaa aina puhujasta vilpittömän kuvan, varsinkin kun sitä vääntää ruotsalainen ihmisolento. Oottako valamiita! Nymmennään!

Keikka oli nostalginen ja kova, kuten odottaa saattoi. Toivoa sopii, ettei pumpun lyömätahti hiivu tulevaisuudessakaan.

----------------------------------------------------------------------------------------------

→ mene kotisivuille
→ kuuntele musiikkinäytteitä