Keikkaraportti - Faith No More: Ruisrock 5.7.2009
(11.7.2009 Juho Niemelä)

Patton huudatti myös megafoneja - kuva: Tomi Palsa / Ruisrock.
FAITH NO MORE @ Ruisrock 5.7.2009
Sunnuntai-illan kruunasi tietysti vielä tiuhasti mediassakin huomioidun comebackin siivin Suomeen lentänyt Faith No More, joka oli varmasti monen festarikävijän odotusten huipentuma.
Kameleontti Mike Pattonin johtama 90-luvun kulttiryhmä veti ehdottomasti viihdyttävän ja timanttisoundisen keikan, jota on kuitenkin tarkemmin hieman vaikea arvioida, koska itselleni kyseinen pumppu ei koskaan ollut mitenkään läheinen.
Bändin merkitystä ei silti sovi aliarvoida, eikä pastellinsävyisiin pukuihin pukeutuneiden herrasmiesten show "jättänyt varmasti ketään kylmäksi", kuten kliseinen sanonta kuuluu.
Patton loihti kurkustaan sellaisen repertuaarin erilaisia ääniä, että mukavaahan se tietysti oli että tämän pääsi livenä todistamaan. Show-mies oli myös Patton viimeisen päälle, mikä oli toisaalta täysin odotettavissa oleva seikka.
Äijä väänsi muun muassa punnerruksia niin yksin- kuin kaksin käsin muun bändin säestäessä taustalla. Huutoääni Pattosen Mikolla on melkoisen loistava, ja sitäkin onneksi kuultiin laaja valikoima.
Parhaiten keikasta jäivät mieleen esiintymispuvut, Pattonin elehdintä, liikehdintä ja monipuolistakin monipuolisempi vokalisointi, mutta ehkä kaikkein parhaiten kuitenkin äärimmäisen herkullinen ja selkeä koko bändin yleissoundi (hieman kylmiä kosketisoundeja lukuunottamatta).
Soundeista erottuivat edukseen etenkin mahtavat yksittäiset basso- ja kitarasoundit sekä rumpalin ihailtava työskentely. Tulipa nyt tämäkin nähtyä. ----------------------------------------------------------------------------------------------
→ mene kotisivuille
→ kuuntele musiikkinäytteitä |