sivu 1 - sivu 2

Yllättävä loppuratkaisu

Kun viimeinen biisi noin puolen toista tunnin kompaktista setistä oli kuultu, ei keikan encoreton päättyminen jäänyt kovinkaan epäselväksi.

Äijät iskivät kaikki instrumenttinsa totaalisesti tuhannen palasiksi ja toteuttivat tämän hyvinkin clichéisen, mutta symboliarvoltaan tähän tilanteeseen kieltämättä hyvin sopineen tempauksen. Basisti hakkasi bassonsa toiseen bassorumpuun niin, että rumpuun tuli V:n muotoinen syvä hahlo.

Tomit ja peltitelineet lentelivät pitkin lavaa, kun kitaristit hakkasivat keppejään maahan ja rumpuihin. Tuho oli totaalinen, ainoastaan kosketinsoitinten kohtalo ja hieman hämärän peittoon.

Riehunnan lopussa pyöreämmän muotoiseksi jäänyt basaari lensi jostain takavasemmalta vielä toista kitaristia selkään. Mies poimi valkoisen rummun maasta, nosti sen suorille käsille päänsä yläpuolelle ja paiskasi sen ikään kuin pisteeksi i:n päälle täydellä voimalla lavaan aivan eturivissä äimistelleiden silmien edessä.

Hallbom huudatti vielä viimeisen kerran yleisöä – jälleen ilman sanoja. Ainakin toinen kitara, tai se mitä siitä oli jäljellä, sekä yksi lattiatomi ojennettiin yleisöön muistoksi bändistä ja keikasta joillekin onnekkaille faneille. Meininki oli kuin suurenkin maailmanbändin palvontamenoissa.

Hyvien soitinten hajottamista katsellessa kävi sääli instrumentteja kohtaan, eikä tuo toimenpide muutenkaan kovin omaperäiseltä tai hohdokkaalta tuntunut. Mutta tälle keikalle tuo tuho kuitenkin jollain kummallisella tavalla istui.

Vielä viimeisen kerran, ja se on sitten siinä.

Kaiken se otti

Keikan jälkimainingeissa kokemuksiaan keskenään vaihtaneesta yleisöstä oli aistittavissa täyttymyksen tunne. Nyt oli kuultu se mikä monelta jäi aikoinaan kuulematta. Ilmeet olivat kuin hyvien autokauppojen jälkeen – sitä saatiin mitä tilattiin.

Tukholman yöhön poistuttaessa oli kummallisen tyhjä olotila. Tunteet tai fiilikset eivät velloneet mihinkään suuntaan. Oli selvää, ettei keikka ollut ainakaan huono.

Todennäköisesti aivot tunnistaisivat sen huikean hyväksi, kunhan ensin selviäisivät koetuksen jälkitilasta.

Ajatuksissa oli leijunut etukäteen pieni pelko siitä, että liian suurten odotusten takia keikka ei olisikaan hyvä. Tämä teoria oli onneksi helppo kumota heti keikan jälkeen. Ehkä show:n mahtavuus aukeaisi myöhemmin.

Pikku hiljaa se aukesikin. Jälkeenpäin kotona kuunneltuina levyjen biisit kuulostivat vielä paljon paremmilta kuin koskaan ennen.

Breach oli palannut, viimeisen kerran.

----------------------------------------------------------------------------------------------

→ mene kotisivuille
→ kuuntele musiikkinäytteitä