PÄÄKIRJOITUS
---------------------------------------------------------------------------

Marginaalissa happikin on ohutta

Suuri syö pienen ja vahva tappaa heikon. Viidakon lait pätevät myös musiikkiteollisuudessa, jota musiikkijournalismi nykyajan uusiutuneessa ja monipuolistuneessa mediaympäristössä yhä enemmän höystää.

Maan alla on vaikea hengittää, varsinkin kun ulospääsyteitä ei ole. Luukut sulkeutuvat valtavirtamedian puskutraktorien raskaiden rattaiden kasaamien mieltymysten ja mielikuvien alla.

Hengissä pysyttelevän ja ryhmähengestä vahvistuvan vaihtoehtoyleisön mielestä todellinen taide ei koskaan näe kirkkainta päivänvaloa. Jotkut ovat sinut tämän asian kanssa, toisia se turhauttaa.

Vaihtoehtomedian hammasrattaat ovat pienet, mutta sitäkin kestävämmät. Internet on luonut suurista kustannuksista ja menoeristä vapaan temmellyskentän myös harrastelijajournalisteille, joiden mielestä bunkkerien bändit ja autiomaiden artistit ansaitsevat kaiken mahdollisen huomion.

Päättäväisyydellä ja aidolla yrittämisellä voi valtavirtalehdille tarjota hyvän vastineen ja musiikin valveutuneille kuluttajille oivallisen vaihtoehdon.

Vaihtoehtoinen musiikkimedia tarvitsee kuitenkin syvyyttä. Vaikka tarjontaa on, korvaa määrä usein laadun. Käyttäjälähtöinen jokamiehen journalismi on pelastanut vaihtoehtomusiikkimedian juuri Internetin mahdollisuuksien kautta ja sille on edelleen paikkansa. Yleisö tarvitsee kuitenkin myös tarkemmin rajattuja juttuja, jotka kompensoivat usein vallalla olevia kysymys-vastaus -tyylisiä, hiomattomia juttutyyppejä.

Ruuvipenkki ei ole pahitteeksi kokeellisuuden ja uusiutuvien normien värittämässä marginaalimediassakaan. Tiivis sisältö ja tiukat näkökulmat auttavat saamaan aidosta musiikista tarjolla olevan tiedon paremmin yleisön haaviin.

Tässä julkaisussa jutut on rakennettu erilaisten vaihtoehtomusiikkiin liittyvien ilmiöiden ympärille. Jokaisella jutulla on yksilöllinen teema, jonka käsittelyyn on valittu kyseistä teemaa parhaiten heijastava bändi tai artisti. Tällainen lähestymistapa tekee harkitun pesäeron "Mitä kuuluu?" -tyyliseen, näkökulmattomaan bändihaastatteluun.

Pääosaan nousevat marginaalista kohoavat ilmiöt ja teemat, jotka kukaties joskus voivat, toisten onneksi ja toisten kauhuksi, olla osa valtavirtaa.

Vaihtoehtoisuuden ja valtavirran raja on usein häilyvä, vaikka monien mielissä se on selvääkin selvempi. Kysymys kuuluukin, onko rajaa loppujen lopuksi tarvetta edes vetää. Kun raha ei haise, aidon musiikin kyllä tunnistaa, vaikka sitä arvioitaisiin maailman suurimmissa musiikkilehdissä.

Marginaali on vahvimmillaan, kun sotasuunnitelmia ei tehdä, vaan pidetään vaihtoehtomedian ja viidakkorumpujen avulla oma kulttuuri ja sanoma häpeilemättä korkealla. Silloin voi jokunen luukkukin aueta ja maailma nähdä, millaisia helmiä maanalaisista matalanpaikanleireistä löytyykään.

Juho Niemelä
päätoimittaja