Viima: Kahden kuun sirpit
omakustanne
(27.7.2009 Juho Niemelä)
Turkulainen progeorkesteri Viima oli jostain syystä jäänyt itselleni täysin hämärän peittoon, kunnes eräs bändin jäsenistä lähestyi toimitusta sähköpostitse ja tarjosi levyä arvosteltavaksi. Täytyy sanoa, että kiitollisuuden velkaan jään tuon yhteydenoton takia, sillä aikamoinen aukko olisi yleissivistykseen jäänyt mikäli tämä levy ei olisi koskaan postilaatikkoon kolissut.
Sinfoninen ja atmosfäärinen proge 70-luvun hengessä on homman nimi, ja heti alkuun täytyy todeta, että Kahden kuun sirpit ovat onnistuneet koukkimaan mukaansa parhaimmat puolet mitä tämä mentaliteetti voi tarjota.
Andy Latimerin luotsaama legendaarinen Camel tulee tietenkin vahvasti mieleen levyn ensitahdeista lähtien, mutta sitä ei suinkaan voida haitaksi lukea.
Camelin musiikillinen ja osin lyyrinenkin sielunmaisema on kääntynyt hienosti suomalaiseen ja turkulaiseen sapluunaan, ja tämä kunnianosoitus mainitaan tässä riippumatta siitä onko bändi itse hakenut mitään tämänsuuntaista.
Kahden kuun sirpit luovat eteerisen, leijuvan mutta orgaanisen äänimaailman, joka imaisee mukaansa mystisiin virtauksiin koukuttavien melodioiden pitäessä pakettia kasassa. Osin ammattimuusikoista koostuva yhtye instrumentoi tyylitajuisesti ja tarkasti, sortumatta kuitenkaan minkäänlaiseen itsetarkoituksellisuuteen tai päämäärättömyyteen.
Orgaaniset soundit soivat ajan ja alan hengessä, eikä aavistuksen töksähtelevä laulusoundi saa liian suuria haittatekijämomentteja aikaiseksi, koska laulu sinänsä on punottu pidättyväisen mystiseksi tekijäksi, joka ilmaantuu silloin tällöin asettamaan vuorenhuippua kaikkein katarttisimmille hetkille.
Töksähteltevyys saattaa osin johtua suomen kielestä, jota itse on harvemmin tullut tällaisessa musiikissa kuultua. Kotiseutumytologiasta ammentava luonnoläheiset tekstit sopivat kuitenkin levyn konseptiin hienosti.
Tällaista levyä kuuntelee mielellään, koska se avaa jokaisella kuuntelukerralla alati uusia uria ja kokemuksia, eikä kaikessa esteettisessä laajuudessaan kulu kuuntelussa kovinkaan helposti.
Neljän kappaleen eeppinen kokonaisuus on sukelluksen arvoinen kokonaisuus, nimittäin pintaraapaisulla käteen jää vain sormien läpi soljuva kuunsirpin valonkaje öisellä vedenpinnalla. 4 / 5
----------------------------------------------------------------------------------------------
→ mene kotisivuille
→ kuuntele musiikkinäytteitä |