MGM-MEDIA.NET
Tulosta juttu

Neufvoin: Robokop EP

New Music Community

(27.7.2009 Juho Niemelä)

Neufvoin on nuorehko orkesteri, joka on vastikään avannut pelin Robokop-nimisellä EP:llään. Bändi tarjoilee pirteää ja nuoreen ikäänsä nähden kypsän kuuloista tavaraa kuuden viipaleen verran.

Tässä vaiheessa kuuluisi varmaankin mainita se kuuluisa i:llä alkava genremäärityshirviö, mutta kunnioitetaan bändiä edes sen verran ettei
lähdetä ruotimaan tätä tuon joka tuutista ja asiayhteydestä nykyään esiin työntyvän sanahirviön näkökulmasta.

Tuotanto- ja studioavuksi on robottikytän purkitukseen hälytetty Rubikin Artturi ja Sampsa, mikä kyllä kuuluu ainakin kokonaissoundissa ja joissakin yksityiskohtaisissa sovitusratkaisuissa.

Jonkinlaiseksi Rubikin pikkuveljeksi olisi tämä kuopiolaisbändi helppoa heti leimata, mutta eipä hätäillä kuitenkaan, sillä omaakin soundia tuntuu nuorilta miehiltä löytyvän hienonlaisesti.

Robokop EP on kiitettävällä tavalla monipuolinen ja kirjava kokonaisuus, antaen silti luonnollisen kuvan bändin musiikillisesta repertuaarista.

Yleensä ei levyjä arvioidessa tule mieleen lähteä ruotimaan teosta raita kerrallaan, mutta Neufvoinin tapauksessa se tuntuu kuitenkin jollain omituisella tavalla luonnolliselta menettelytavalta, joten yritetään:

Ensimmäinen veto Mouse on Mars tuntuu nitovan bändin soundikokonaisuuden tiukaksi "esittelypaketiksi", johdatellen kuulijan heti aistimaan sitä mistä tässä orkesterissa on kyse.

Kakkosraita Robot puolestaan pitelee hallussaan jonkinlaisen radiohitin aineksia iloisen ärsyttävällä mutta tarttuvalla kitarakuviollaan. Biisi on luonnollista menoa, jossa kuuluu soittamisen ja luomisen ilo. Laululinjat olisivat tosin kaivanneet lisää tarttuvuutta ja luonnetta, ettei päähän jäisi pyörimään pelkkä koukkuinen kitarariffi.

Kolmas biisi Cusp Without A Boat I Was lähtee liikenteeseen seesteisesti, mutta kehittyy eloisammaksi taiston edetessä ja hienojen urkusoundien astuessa näyttämölle. Tässä biisissä on sitä kaivattua tarttumapintaa myös laulumelodioissa. Laulajalle plussaa hyvästä tulkinnasta.

Neljäs siivu Rat Race hätyyttelee ep:n sisäisten "kisojen" kärkikahinoita hienolla tunnelmoinnillaan, johon on mausteeksi hienosti sotkettu nykivän matemaattista menoa sekä biisin loppupuolella myös jazzahtavaa estetiikkaa. Monipuolinen kappale, jossa bändi tiivistää laajan repertuaarinsa loogisin sovituksin.

Levyn kaksi viimeistä biisiä muodostavat todella onnistuneen kokonaisuuden, jossa Traces toimii omaperäisine urkukuvioineen ikään kuin introna levyn päättävälle Villasukka-nimiselle kappaleelle.

Villasukka on ehdottomasti levyn parasta antia, vaikka sitä on erilaisuudessaan
hieman hankala verrata alkupuoliskon äkkivääriin biiseihin.

Päätösraidassa tunnelmoidaan villasukat jalassa siihen malliin, että vaikka tämän tyylisiä biisejä on 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen jälkimmäisellä puoliskolla suollettu maapallolla kuin Kiinassa jälkikasvua, nousevat kappaleen melankolis-katarttiset melodiat selkeästi tämän inflaation vaivaaman genren (jonka nimeä en myöskään suostu mainitsemaan) keskitasoa selkeästi korkeammalle.

Biisin loppu nostattaa karvat pystyyn kylmien väreiden säestyksellä. Envy ja Sigur Rós yhdistyvät savolaisen mittapuun mukaan todella hienosti. Bändiltä löytyy siis taitoa myös tunnelmointiin, ja täyspitkälle sopisikin odottaa lisää Villasukan tyylisiä biisejä tasapainottamaan kokonaisteosta.

Kokonaisuutena Robokop EP on erittäin monipuolinen. Parilla ensimmäisellä kuuntelulla biisit eivät vielä kuulostaneet oikein miltään, mutta sieltä se levy lähti kasvamaan useamman kuuntelun myötä, mikä onkin usein homman nimi
hyvien levyjen kohdalla.

Jos Neufvoin onnistuu säilyttämään tyylitajunsa ja monipuolisen laatunsa, voi nuorelle porukalle ennustaa valoisaa tulevaisuutta.

3,5 / 5

----------------------------------------------------------------------------------------------

mene kotisivuille
kuuntele musiikkinäytteitä