Mastodon: Crack the Skye

Reprise Records / Warner

(25.5.2009 Juho Niemelä)

Vasta myöhemmällä iällä itsensä läpi lyöneet Atlantan partaäijät jatkavat käsittämätöntä nousukulkuaan. Yhtälö, jossa isolle levy-yhtiölle levyttävä bändi tekee kerta toisensa jälkeen parempia albumeja, on niin harvinainen, että tällaisissa bändeissä on poikkeuksetta jotain erikoista.

Aikoinaan High on Firen lämmittelijänä nousukiitoon lähtenyt Mastodon on seestynyt uudella Crack the Sky -albumillaan valloittavalla tavalla. Progressiivisesti mutta johdonmukaisesti eteenpäin soljuvat kappaleet ovat mystisiä, koukkuisia ja kryptisiä teoksia, jotka vyöryvät kaiuttimista järkälemäiseen tapaan.

Crack the Skye on edeltäjiään maltillisempi, hitaampi ja tyylikkäämpi albumi, jolla huuto on vaihtunut miltei täysin puhtaisiin lauluihin ja jolla kappaleet etenevät kuin Siperian halki kulkeva juna - tasaiseen, määrätietoiseen tahtiin kohti kaukana häämöttävää Rasputinin syliä.

Esiin nousevat etenkin avausraita Oblivion ja levyn nimibiisi Crack the skye, jolla kuullaan Neurosis-vokalisti Scott Kellyn huutoa. Levyn ainut miinus saattaa olla se, että kitaristi Brent Hindsin puhdas laulu muistuttaa hikisesti Ozzy Osbournen soundia - josta monet toki pitävät - mutta allekirjoittanut ei.

Laululinjat ovat kuitenkin herkkua kautta linjan, ja äänessä ovat Hindsin lisäksi myös basisti-laulaja Troy Sanders ja rumpali Brann Dailor.

Nelikon jo ajat sitten tavaramerkiksi muodostuneen soundin täydentää kitaristi Bill Kelliher, jonka murskariffit takaavat vanhan kunnon Mastodonin olemassaolon kaikista uudistuksista huolimatta.

Luottomies Paul Romanon kansitaide ja grafiikka on ehkä hienointa mitä on tullut koskaan nähtyä missään yhteydessä, joten graafinen linja on onneksi musiikin arvoista tälläkin levyllä.

Tässä on bändi, jonka soundi on edelleen niin leimallinen ja hieno, että jos minkä tahansa Mastodon-otoksen laittaa muutamaksi sekunniksi soimaan koehenkilön tietämättä etukäteen vastausta, tietää kuulija heti mikä soitinyhtye on asialla, jos on vähänkään tutustunut Mastodonin tuotantoon.

Eikä bändiä ole onnistunut pilaamaan edes suurtuottaja Brendan O´Brien, jonka johdolla ja studiolla Atlantassa tämä mestariteos purkitettiin.

Aivan täysien pisteiden levy tämä ei kuitenkaan ole. Ehkä katarsiksesta puuttuu vielä jokin palanen, joka kruunaisi kakun. Tällä tahdilla sitä voidaan aivan hyvin odottaa jo seuraavalle levylle.

Ai niin, ja kannattaa muuten katsoa making of -dvd, jonka anti on perin mielenkiintoinen.

4,5 / 5

----------------------------------------------------------------------------------------------

→ mene kotisivuille
→ kuuntele musiikkinäytteitä