MGM-MEDIA.NET
Tulosta juttu

Joose Keskitalo: Tule minun luokseni, kulta

Helmi Levyt

(25.5.2009 Juho Niemelä)

Keskitalon Joose, tuo Savonlinnan järvimaisemien lahja hyvälle suomalaiselle musiikille, on tehnyt aika sutjakkaan paluun uudella Tule minun luokseni, kulta -levyllään.

Tuottamattomuuden ilmentymäksikin kutsuttu Keskitalon ja Kolmas Maailmanpalo -yhtyeen sointi polkee levyn käyntiin tutulla mullantuoksuisella reseptillä, johon haluaa uppoutua ajatuksen kanssa.

Aiempia julkaisuja provokatiivisempi ote nousee esiin heti alkusekunneista lähtien Keskitalon runoillessa hautausmaa-aiheisesti varsin makaaberilla kielikuvilla.

Vaikka miehen itsensä mukaan tämä levy pyrkii tietoisesti shokeeraamaan ihmisiä miekkosen omista sukulaisista lähtien, on rankkojen kielikuvien takaa helppo tulkita tuttua eskatologista ja vapauttavaa sanomaa.

Joose Keskitalo on hengen mies, oman tiensä kulkija, joka ei häpeile tuoda sanomaansa esiin omalla tavallaan. Eikä kukaan voi väittää, etteikö se puhuttelisi - tavalla tai toisella.

Tule minun luokseni, kulta, on astetta karkeampi jatkumo hienolle Joose Keskitalo & Kolmas Maailmanpalo -albumille, joka näki päivänvalon vain reilu vuosi sitten.

Kyyneleet silmiin tuovia, Saimaan rannalla -tyylisiä koskettavia hetkiä ei uutukaiselta samalla tavalla löydy, mutta levyn profiili onkin sen verran kouriintuntuvampi, että ilmaisun on ehkä ollutkin hyvä ajautua rankempaan suuntaan.

Ennen kuin ihmettelet, miksi tämä hengenmies laulaa paloittelumurhista ja lohduttomista kohtaloista, varaa hetki aikaa ja uppoudu tähän itäsuomalaiseen sielunmaisemaan sen mukaan, miten itse maltillisesti hyväksi näet.

Rivien alta löytyy vaikka mitä.

4 / 5

----------------------------------------------------------------------------------------------

mene kotisivuille
kuuntele musiikkinäytteitä