Earth: The Bees Made Honey in the Lion´s Skull
Southern Lord Records
(25.3.2008 Juho Niemelä)

Earth on puskenut miltei 20-vuotisen uransa jatkoksi The Bees Made Honey in the Lion´s Skull –nimisen albumin, joka on hienoa kuultavaa, se todettakoon jo heti aluksi. Curt Cobainin parhaana ystävänäkin tunnetun Dylan Carlsonin johtama nelihenkinen seattlelaisryhmä on onnistunut jälleen luomaan teoksen, jossa melodiat kulkevat raikasta ja omaperäistä kaavaa, vaikka instrumentaalina pysyttelevä soppa on periaatteessa keitetty kokoon varsin yksinkertaisista antimista.
Americana-henkinen meno on läpi lätyn hyvin seesteistä, tavallaan jopa leppoisaa, mutta onnistuu monotonisista riffeistä huolimatta säilyttämään jännitteen ja mielenkiinnon. Levyn tunnelmassa on jotain hyvin avonaista ja kansanomaista. Voisi hyvin kuvitella porukan olevan kotoisin jostain eteläisiltä Appalakeilta, kuten Georgiasta tai Tennesseestä, eikä suinkaan koillisen Washingtonin osavaltion punapuumaisemista, alunperin Olympian kaupungista.
Toisaalta Seattlen alueen musiikillisen kulttuuriperimän vaikutukset kuuluvat myös tämän levyn taustamaisemassa, eikä ainoastaan sen takia että Carlson kaveerasi aikoinaan Cobainin kanssa. Earth kuuluu niihin kulttibändeihin, jotka eivät ainakaan huononna tuotantoaan iän myötä. Soundin uudistumisesta huolehtinee tosin myös se, että Carlson on ollut ja tullee olemaan oikeastaan ainut niin sanottu pysyvä jäsen. Muut soittajat, kuten rummuissa tällä hetkellä vaikuttava Carlsonin tyttöystävä, huolehtivat kokonaissoundin muovautumisesta yhä freesimpään suuntaan.
4,5 / 5
----------------------------------------------------------------------------------------------
→ mene kotisivuille
→ kuuntele musiikkinäytteitä |