Benea Reach - Alleviat
Tabu Recordings
(20.3.2008 Juho Niemelä)

Ruotsinsuomalaisen kulttibändi Selfmindeadin raunioista noussut, sittemmin norjalaistunut Benea Reach on sylkenyt Oslon sokkeloisten katujen uumenista ilmoille toisen albuminsa. Ilkka Viitasalon ja Marko Hautakosken (nykyään Marco Storm) luotsaama porukka yltää toisella yrityksellään positiivisesti muutaman pykälän ensimmäistä korkeammalle.
Alleviat-niminen levy on brutaali ja hyväsoundinen paketti, joka ei onneksi kärsi liikaa siitä, että useimmissa kappaleissa painellaan aika lailla legendaarisen Meshuggahin tahtiin. Uumajalaisvaikutteita Benea Reachin ukot eivät ole koskaan puheissaan kiistäneet, vaan pikemminkin pyrkineet nostamaan Meshuggahin nykivistä demppiriffeistä parhaimman annin esiin ja maustamaan sitä omalla soundillaan.
Dynaamiset iloittelut biiseissä kuten ”New Waters” ja ”Reason” antavat levylle ilmaa ja persoonallisuutta, joka osaltaan vie kokonaissoundia hieman etäämmäksi Meshuggahin jazzvaikutteisesta melodiantajusta. Samalla täytyy kuitenkin myöntää, etteivät ihan kaikki Alleviatin laulumelodianpätkät yllä kovinkaan merkittävälle tasolle. Ilkan vahvuus on selkeästi armottomassa huutamisessa.
Vaikka Benea Reach on vielä nuori bändi, ovat porukan ydinkaverit veivanneet hardcore-metal –pohjaista musiikkia 1990-luvun alusta lähtien. Kokemus ja tekemisen varmuus tihkuvat siis muovilätyn huokosten läpi. Benea Reachin riveissä vaikutti hyvän aikaa myös muun muassa Extol-taituri Christer Espevoll, eivätkä nykyiset norskitkaan huonoja soittajia ole.
Levyllä on useita erinomaisia biisejä ja kokonaisuudessaan lätty on raaka ja brutaali, mutta samalla moderni, tyylitajuinen ja sanoituksiltaan valoisa. Ei mullistavaa kuultavaa, mutta nautinnollista ja yksinkertaisesti hyvää.
4 / 5
----------------------------------------------------------------------------------------------
→ mene kotisivuille
→ kuuntele musiikkinäytteitä |