|
|
|
(25.5.2009 J.N.)
Great Lake Swimmersin juuri julkaistu uutukainen Lost Channels täytti heti yhden selkeimmistä hyvän levyn mittapuista: se ei auennut heti... |
|
|
|
(25.5.2009 J.N.)
Vasta myöhemmällä iällä itsensä läpi lyöneet Atlantan partaäijät jatkavat käsittämätöntä nousukulkuaan. Yhtälö, jossa isolle levy-yhtiölle levyttävä bändi tekee kerta toisensa jälkeen parempia albumeja... |
|
|
|
(25.5.2009 J.N.)
Keskitalon Joose, tuo Savonlinnan järvimaisemien lahja hyvälle suomalaiselle musiikille, on tehnyt aika sutjakkaan paluun uudella Tule minun luokseni, kulta -levyllään... |
|
|
|
(7.3.2009 J.N.)
Teräskaupungista voi tulla muutakin kuin kylmää, kovaa ja kirskuvaa. Steve Mooren ja Anthony Paterran kahteen pekkaan isännöimä Zombi on palannut kolmannen albuminsa merkeissä... |
|
|
|
(7.3.2009 J.N.)
Eva Pohdon musiikkia hallitsee lämmin tunnelma. Esikoisalbuminsa hiljattain julkaissut turkulaislaulaja tuo kansan kuultavaksi 12 raitaa, joissa ilo ja suru... |
|
|
|
(16.1.2009 J.N.)
Burst on valitettavasti ottanut uusimmallaan hieman takapakkia. Yksi länsinaapurin tyylikkäimmistä bändeistä on sortunut tekemään levyn, joka on kallellaan... |
|
|
|
(16.1.2009 J.N.)
The Welcome Wagon on New Yorkin Brooklynistä tuleva kaksikko, tarkemmin sanottuna aviopari Vito ja Monique Aiuto. Welcome to the welcome wagon on kaksikon ensimmäinen albumi, juureva... |
|
|
|
(3.11.2008 J.N.)
Woven Hand on amerikkalaisryhmä, joka syntyi alunperin entisen 16 Horsepower -nokkamies David Eugene Edwardsin sivuprojektina. Alternative countrysta ja folk rockista... |
|
|
|
(3.11.2008 J.N.)
Kokkolalainen VIP on tahkonnut värikästä uraansa suomimetallin voimin jo kymmenisen vuotta. Bändin nykyinen keski-ikä on verrattain nuori, joten... |
|
|
|
(18.6.2008 J.N.)
Joose Keskitalo laulaa kuolemasta. Synkkä ja eskatologinen tunnelma leimaa muutenkin muun muassa myrkkyruiskukitarallaan huomiota herättäneen... |
|
|
|
(14.5.2008 J.N.)
Hevisika hyökkää jälleen. Osa III on nyt luettavissa.
|
|
|
|
|
| |